Japani
Tarjoan japanin opetusta niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin opiskelijoille. Jos olet jo aiemmin opiskellut japania, voimme räätälöidä oppitunnit sinulle sopiviksi taitotasosi ja tarpeidesi mukaan. Autan myös mielelläni JLPT-kokeeseen ja muihin kokeisiin valmistautumisessa, ja voin myös pitää oppitunteja rajatusti tiettyyn aiheeseen liittyen.
Koulutukseltani olen Itä-Aasian tutkimuksen japanin linjan maisteri. Opintoihin kuului vuoden vaihto Wasedan yliopistossa Japanissa, ja lisäksi olen myös toiminut Helsingin yliopiston japanin kurssilla opetusavustajana. Graduni tein japanin ääntämisen opettamisesta, ja perehdyin tässä yhteydessä syvällisesti japanin ja suomen ääntämisen eroavaisuuksiin sekä opetustieteeseen. Toimin lisäksi japanin kääntäjänä ja tulkkina.
Yksityisopettajana olen toiminut jo useamman vuoden ajan, ja tänä aikana olen harjaantunut kiinnittämään huomiota oppilaan osaamiseen ja taitotasoon. Pegagogisen ja psykologisen osaamiseni ansiosta pystyn sovittamaan oppitunnit oppilaan taitotasoon. Ymmärrän myös, ettei opiskelu itsessään aina ole yhtä hupia, jonka vuoksi pyrin käyttämään tunneilla runsaasti oppilasta aktivoivia harjoitteita, jotka tuovat tunteihin myös hupia - ja samalla auttavat oppimaan! Valmistelen joka tunnille PowerPoint-esityksen tehtävineen. Opetan pääasiassa ilman oppikirjaa, mutta halutessasi voimme edetä jonkin tietyn oppikirjan mukaisesti.
Tarjoan oppitunteja tällä hetkellä vain etänä (Zoom/Skype). Asun Japanissa, jonka vuoksi tarjoan tunteja ensisijaisesti aamuisin ja aamupäivisin välillä 7-15, niin arkisin kuin viikonloppuisinkin.
Koulutus:
University of Tokyo Graduate School of Education tohtoriohjelma (2024-)
University of Tokyo Research Student (2023-2024)
FM Psykologian maisteri, Itä-Suomen yliopisto (2022)
FM Itä-Aasian tutkimuksen maisteri (japanin linja), Helsingin yliopisto (2019)
Waseda University Intensive Japanese Language Program (2017)
Japanese Language Profiency Test (JLPT), korkein taso N1 (2015)
Teaching subjects:
Other languages
Name:
Mirva Watanabe
Phone number:
-
Gender:
Female
Age:
30 years
Type:
Tutor
Remote learning availability:
Yes
Hourly asking price:
30 EUR
Created:
Friday, January 22, 2021 at 5:47 PM
(3 years ago)
Updated:
Thursday, August 8, 2024 at 6:49 AM
(4 months ago)
Views:
4621 times
Is this your listing?
Buy VIP visibility
Resend admin link
Continue your search:
Tutors
Languages tutors
Tutors in Pyhäselkä
Tutors in Noljakka
Tutors in Liperi
Tutors in Kontiolahti
Tutors in Joensuu